Sivut

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Tiimioppiminen ja itsensä johtaminen




Hyvä tiimi


Hyvä tiimi saa tiimin jäsenet onnistumaan; saavutukset ovat parempia, kuin mitä kukin yksinään pakertaen olisi saanut aikaiseksi. 

Miten hyvä tiimi rakentuu?


  • Hyvässä tiimissä on hyvä ilmapiiri. Hyvässä ilmapiirissä tiimin jokainen jäsen uskaltaa olla oma itsensä ja käyttää osaamisensa oman tiimin hyväksi.
  • Hyvässä tiimissä kaikki sitoutuvat ja pyrkivät uhraamaan oman aikansa ja osaamisensa tiimin eteen.
  • Hyvässä tiimissä vuorovaikutus toimii, ja jokainen uskaltaa tuoda esiin oman mielipiteensä ja kokee tulevansa kuulluksi.
  • Hyvään tiimiin tarvitaan erilaisia ihmisiä ja ajatuksia. Hyvässä tiimissä on monenlaisia ihmisiä monenlaisilla vahvuuksilla.
  • Hyvä tiimi saa aikaan turvallisuuden tunteen, jokainen uskaltaa yrittää parhaansa.
  • Hyvällä tiimillä on yhteinen tavoite ja päämäärä.
  • Hyvässä tiimissä jäsenet kannustavat ja rohkaisevat toisiaan.
  • Hyvän tiimin jäsenet rakastavat oppia uutta.
  • Hyvän tiimin jäsenet ovat ylpeitä tiimistään. 


Jokainen tiimin jäsen voi oppia muilta tiimin jäseniltä uusia asioita, käytösmalleja ja muiden huomioonottamista.

Hyvin toimiva tiimi: kaikilla on yhteinen päämäärä (voikukkien päämäärä on lisääntyä ja täyttää lähitienoot sukulaisilla). Kukaan tiimin jäsenistä ei asetu toisen tielle varjostamaan muita, vaan kaikki pääsevät loistamaan omilla vahvuuksillaan. Yhdessä voikukkatiimi on näyttävämpi ja tehokkaampi kuin yksi yksittäinen voikukka.


Ajatuksia tiimityöskentelystä omalla kohdallani



Olen ollut onnekas päästessäni hienoihin tiimeihin ponnistelemaan kohti yhteisiä päämääriä. Tunnen, että tiimini ovat muodostuneet niin, että muut tiimin jäsenet ovat olleet persoonaltaan riittävän erilaisia kuin minä, ja näin tiimimme on rakentunut oikein ja toimivaksi.

Minulle vaikeimpia asioita on itseni hillitseminen; innostun hillittömästi ja syöksyn suinpäin tekemään asioita, useimmiten vailla suunnitelmallisuutta. 
Tiimini jäsenet ovat olleet minua järjestelmällisempiä ja homma on lähtenyt etenemään järkevämmin, kuin mitä yksin olisin pystynyt tekemään. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Toinen hankala asia on äärimmäiset luonteenpiirteeni; projekteissa on aina suvantovaiheita, ja minä syöksyn useimmiten syvemmälle synkkyyteen kuin kannustavat tiimini jäsenet. Tiimini jäsenten tuella ja tsemppaamisella olen päässyt ryömimään nopeammin pois suvantovaiheesta.

Kolmas heikko kohtani on se, että asioiden loppuunsaattaminen ja viimeistely ei useimmitenkaan kiinnosta minua paljoakaan. Olen nousukiitoihmisiä, en sinnikäs puurtaja. Tiimini jäsenet nauttivat siitä, että asiat etenevät ja projektit saatetaan loppuun. Heidän kanssaan olen saanut projektit maaliin.

Uskon, että minä olen tiimipelaajana melko taitava, koska nautin ihmisten kanssa työskentelystä ja haluan tehdä asioita yhdessä. Pyrin kuuntelemaan muita ja arvostamaan heidän ideoitaan. Olen useimmiten hyväntuulinen jopa suvantovaiheessa. Toivon, että osaan olla kannustava tiimitoveri.




Itsensä johtaminen



Miten johdat itseäsi ja hallitset ajankäyttöäsi



Ajankäytön suunnittelussa keskeistä on se, että suuntaat toimintasi kohti tavoitteitasi. Mieti joka aamu, mikä on päiväsi tärkein asia ja pyri saamaan se tehtyä.

  • Aseta realistisia tavoitteita tulevalle ajanjaksolle, esimerkiksi tulevalle viikolle
  • Listaa tärkeimmät tavoitteesi ja priorisoi ne; mitkä ovat tärkeimmät tavoitteesi, mitkä välttämättömiä rutiineja, mitkä vähemmän tärkeitä työtehtäviä ja mitkä asiat voit tehdä, jos aikaa jää
  • Aikatauluta tehtäväsi ja pilko ne tarpeeksi pieniin osiin
  • Arvioi toimintaasi säännöllisesti
  • Tunnista aikavarkaat
  • Etsi ratkaisu ja apu tunnistamiisi ongelmiin
  • Tee päätöksiä ja luota itseesi


Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeintä. Jollet voi hyvin, et voi onnistua tavoitteissasi, tai et ainakaan voi täysin nauttia onnistumisestasi.


Miten minä koen onnistuvani itseni johtamisessa ja ajankäytössä?


Itse koen olevani helposti innostuva, mutta en haluaisi tehdä rutiinitehtäviä. Rutiinihommien suhteen olen ryhtymisrajoitteinen, en saa tartuttua toimeen. Kun pakotan itseni ryhtymään rutiinihommaan tai epämieluisaan tehtävään, hyvin usein huomaan kuitenkin innostuvani tekemisestä.

Minun Prime time-aikani on aamupäivä; jollen aloita aamupäivällä, on hyvin todennäköistä, että en saa ryhdyttyä hommaan lainkaan. 

En ole toimissani kovinkaan johdonmukainen, vaan hyppelen asiasta toiseen ja innostun monesta asiasta yhtä aikaa.

En käytä paljoakaan kalenteria enkä tee useinkaan To do -listoja. Tämä aiheuttaa stressiä monella tavalla; mielessä pyörii asioita, joita pitäisi tehdä, mutta joita siirtelen pääni sisällä olevassa kuvitteellisessa kalenterissa eteenpäin. Lisäksi saatan stressata sitä, että en ehkä muista tehdä kaikkea, mitä pitäisi. Tämä on asia, jossa minun pitää ehdottomasti tsempata!

Asia, jossa koen olevani erityisen hyvä on päätöksenteko. Teen nopeasti ratkaisuja ja päätöksiä, enkä tuhlaa energiaani turhaan jahkailuun. Nopeat ratkaisut olen useimmiten todennut erittäin onnistuneiksi. Harvoin olen joutunut katumaan päätöksiäni.

Olen myös hyvä rentoutumaan. Pystyn pitämään taukoja ja lepäämään riittävästi. Rutiinihommat jätetään tekemättä ja otetaan mieluummin pitkät päikkärit!



Riittävä lepo on kaiken A ja O.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti