Sivut

torstai 12. syyskuuta 2019

Habitare 2019 - tunnelmat ja tärpit


Perinteinen ja kuitenkin erilainen Habitare











Kävin pitkästä aikaa Habitare-messuilla. Viime käynnistä on aikaa jo varmaan 15 vuotta. 
Odotukseni eivät olleet kovin kummoiset aamulla kello 5.45 herätyskellon soidessa...
Mutta olin erittäin positiivisesti yllättynyt!













Viime vuonna olin Stockholm Furniture & Light Fair- messuilla, jossa oli väriä, väriä ja väriä. Olin aivan huumaantunut väreistä ja runsaudesta. Silloin tuntui, että suomalaiset laahaavat kilometritolkulla perässä ja edelleen sisustavat arasti ja miedosti.





Laura Väre on Suomen nuori muotoilija 2019. Hänen suunnittelemansa valaisin oli aivan ihana!



Habitare 2019 osoitti, että Suomi on päässyt väripesuun, ja osastot olivat toinen toistaan hienompia ja värikkäitä ja hurmaavia. Lisäksi pidin siitä, että puuta oli paljon.
Messut olivat jopa paremmat kuin Tukholman suuret messut, ja toivon tästä eteenpäin pääseväni joka vuosi Habitareen.




Koska suurimmaksi osaksi olin huumaantunut, otin valitettavan vähän kuvia Habitaresta.




Erottuvan käyntikortin suunnittelu omalle yritykselle


Miten suunnitella erottuva käyntikortti?


Huomasimme, että käyntikortti on työssämme pakollinen, ja käyntikortin tulisi olla sellainen, että sen erottaa muista käyntikorteista, käyntikortteja kun usein lompakkoon kerääntyy iso pino.





Käyntikortin koko ja muoto


Käyntikortin saa erottumaan, jos se on kooltaan ja muodoltaan erilainen kuin käyntikortit yleisesti. Tämä on siis selkeästi erottava seikka, mutta pian käsitimme myös, että kooltaan ja muodoltaan poikkeava käyntikortti saattaa ärsyttää, ja se voidaan jopa poistaa lompakosta tai käyntikorttikotelosta sen vuoksi, että se ei pysy samassa pinossa muiden käyntikorttien kanssa.
Suomessa yleisin käyntikorttikoko on 86 x 54 millimetriä, eli luottokorttikokoa oleva käyntikortti.
Pähkäiltyämme päädyimme tähän yleisimpään, luottokortinkokoiseen käyntikorttiin.


Käyntikortin ilme


Haluamme tarjota kaikenlaisille yrityksille mm. graafista suunnittelua ja tuotekuvausta. 
Aluksi ajattelimme, että korttiin pitää saada valokuva, jonka päälle teksti asetellaan. 
Selasimme valokuviamme läpi, ja päädyimme siihen, että valokuvan pitää olla mahdollisimman neutraali ja sekä miehiin että naisiin vetoava. Emme halunneet korttiin kasveja tai kukkia tai ihmisiä.

Teimme kaksi yksipuolista käyntikorttiversiota, toisen kuvalla, jossa on lintuja, ja toisen kuvalla, jossa on hiekkaa. Päälle kirjoitimme tekstiä mahdollisimman niukasti.

Yhden yön nukuttuamme tajusimme, että mikäli joku löytää käyntikorttimme vuoden päästä, kortista ei pysty päättelemään, mitä palveluja tarjoamme. Molemmat kortit näyttivät matkatoimiston käyntikorteilta. Molemmat kortit hylättiin.




Käyntikortin väri


Seuraava työvaihe oli miettiä väriä käyntikorttiin, johon ei laiteta valokuvaa.  Tulimme tulokseen, että valokuva ei välttämättä ole paras valinta käyntikorttiimme, vaikka tarjoaisimmekin tuotekuvausta. Teemme graafisen ja selkeän käyntikortin.
Värit, jotka putosivat heti laskuista olivat liian hempeät värit, koska ajattelimme, että ne eivät vetoa miesyleisöön.
Keltainen väri hylättiin sen vuoksi, että se on melko monen inhokki, vaikka me henkilökohtaisesti pitäisimmekin keltaisesta väristä.
Mustavalkoharmaa käyntikortti on helposti graafinen ja tyylikäs, mutta erottuuko se massasta?
Väriyhdistelmän pitäisi olla siis silmiinpistävä, mutta ei lapsellinen tai räikeä.
Neonvärit hylättiin ärsyttävinä.


Lopullinen AHAA-elämys


Monen päivän pähkäilyn ja luonnostelun ja hiustenrepimisen jälkeen olimme päätyneet seuraavaan:

  • Luottokorttikoko
  • Graafinen ja selkeä ulkoasu, jossa etupuolella on ainoastaan yrityksemme nimi ja taustapuolella lukee kaikki tarjoamamme palvelut ja yhteystietomme
  • Värien yhdistelystä kertovaa kirjaa selattuamme päädyimme sinisen ja oranssin tai ruskean yhdistelmään; yhdistelmä ei ole ärsyttävä, se ei ole hempeä, se ei ole naisellinen ja se kertoo siitä, että osaamme kuitenkin yhdistellä värejä yllättävästi
  • Suurin osa kortin etupuolesta on taustapuolen värinen, eli syvä yönsininen. Etuosan yläosaan valittiin oranssinruskea väri
  • Taustan tekstit eli palvelumme ja yhteystietomme kirjotetaan oranssinruskealla
  • Etupuolelle yönsiniselle pohjalle kirjoitetaan käsinkirjoitetun näköisellä tekstillä Visual TM eli yrityskombomme nimi
Käsinkirjoitettua tekstiä viilattiin ja viilattiin. Päätteellinen teksti näytti liian sievältä ja naiselliselta.



Käyntikortti tehtiin Illustratorilla. Ensin otettiin valokuva tussilla paperille kirjoitetusta tekstistä. Valokuva vietiin tietokoneelle ja teksti muunnettiin vektorigrafiikaksi ja sen jälkeen tausta muutettiin läpinäkyväksi tallennusvaiheessa.
Kortit painatettiin VistaPrintissä. Käsinkirjoitettu teksti kirjoitettiin kullanhohtoisella.






Miten onnistuimme käyntikorttisuunnittelussa?


Valmiita käyntikorttipohjia on vaikka minkälaisia, mutta tämä on nyt alusta asti itse väännetty. Siitä olemme ylpeitä.
Väriyhdistelmä on syötävän herkullinen, ja siihen olemme erittäin tyytyväisiä.
Käyntikortin materiaali oli pienoinen pettymys. Tummansiniseen korttiin jää sormenjälkiä ja se naarmuuntuu helposti.

keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Valmistelua uuteen esillepanoon


Myymälävisualistin hommia


Näyteikkuna pitää pestä ennen näyteikkunan somistamista, ja vaatteet silittää ja huoltaa ennen kuin ne puetaan mallinukille.

Näissä videoissa silitän rivakasti kauluspaitaa ja pesen vielä rivakammin makuuhuoneen ikkunaa. 






Näyteikkuna parturi-kampaamolle

Asiakkaana Salon perinteikkäin parturi


Holopaisen parturiliike on Salossa toimiva perinteikäs parturi. Parturi toimii ilman ajanvarausta.



Nyt parturiliike on vaihtanut omistajaa, ja uusi omistaja ottaa vastaan myös kampaamoasiakkaita. Uusi omistaja haluaa uudistaa parturiliikkeen ilmettä maltillisesti, koska pitkään asioineet kanta-asiakkaat eivät todennäköisesti arvosta sitä, että kaikki liikkeessä myllätään ympäri.


Toiveet näyteikkunalle olivat:


  • selkeä
  • "läpinäkyvä", ts. ohi kulkevien tulee nähdä ikkunasta, mikä on parturin jonotilanne, koska parturi toimii ilman ajanvarausta
  • näyteikkunaan tulee sijoittaa hinnasto
  • teippauksen muokkaus niin, että siihen lisätään sana "kampaamo" ja ovessa oleviin aukioloaikohin harkitaan myös muutosta

Ihan ensimmäisenä hyökkäsimme Pinterestiin:







Koska teippaukset olivat jo melko iäkkäät ja niistä puuttuu kokonaan maininta kampaamopalveluista, ajattelimme ehdottaa asiakkaallemme niiden uusimista. Otimme yhteyttä Adpartneriin, joka nopeasti vastasikin tarjouspyyntöömme. Holopaisen parturiliike saa tarjouksen perusteella pohtia, uusivatko koko teippauksen vai lisäävätkö vanhaan teippaukseen osia. Me keskitymme vain näyteikkunan tekemiseen, mutta välitämme tarjouksen ja tekemämme teippaussuunnitelmat asiakkaalle pohdintaan.

Minulle graafinen suunnittelu ja Illustratorilla työskentely on aivan uutta, ja hämmästelin, miten näppärästi lopulta osasin suunnitella uusia teippauksia näyteikkunaan.

Neljä erilaista näyteikkunateippausta, erilaisilla kirjaintyypeillä ja  viilauksilla.


Milla oli käynyt ottamassa kuvat Holopaisen näyteikkunasta ihan kohtisuoraan edestäpäin, ja tuossa valokuvassa näkyvät teippaukset "blurrasimme" Photoshopilla ja sitten siirsimme muokatun kuvan Illustratoriin, jossa siirsimme suunnittelemamme teippaukset kuvan päälle.
Tunsin itseni lähes neroksi, kun onnistuin jotenkuten työssäni!


Pikkasen ikkunakarmit heittelee vielä tässä vaiheessa, mutta se johtuu uuden oppimiseen liittyvästä innostuksesta ja siihen liittyvästä käsien vapinasta!!? Joka tapauksessa Photoshopilla sudittuun kuvaan on juuri haparoivin käsin siirretty päälle Illustratorilla tehdyt teipit!


Luonnoksia tehdään runsaasti ja sitten karsitaan


Teimme Millan kanssa ison kasan luonnoksia lyijykynällä, ja sitten valitsimme niistä vain kolme asiakkaalle näytettäväksi. Nämä luonnokset piirsimme hieman huolellisemmin ja väritimme niitä sen verran, että niistä käy ilmi pääasiat.

Tämä luonnos sisältää silkkinauhoista roikkuvia erilaisia, kullanvärisellä spraymaalilla maalattuja kehyksiä, joihin asiakkaamme voi itse vaihtaa sopivia kuvia hiusmalleista jne. Yhdessä kehyksessä on hinnasto.





Tämä luonnos oli henkilökohtainen suosikkini. Siimaan on ripustettu täysin säännöllisesti tekopeikonlehtiä,  vihreä on punaisen vastaväri ja sopisi mahtavasti teippauksiin. Tässä on selkeyttä ja ilmavuutta ja väriä.





"Voittanut" luonnos! Asiakas ei miettinyt kuin sekunnin sadasosan, hänen valintansa oli heti selvä. Tässä versiossa on iso karahka, josta roikkuu kaksi "keinua", joilla on esillä kampaamotuotteita. Karahkaan voi ripustaa valoköynnöksen tuomaan lisää valoa pimeähköön näyteikkunaan.




Näyteikkuna valmiina!




Messuosaston suunnittelu Pro-Väri Yhtiöille

Asiakkaanamme on ProVäri, jolle suunnittelimme messuosaston VauriokorjausEXPOon.




ProVäri on pintakäsittelyaineiden maahantuoja, joka on toiminut alalla jo yli 20 vuotta. ProVärin maalit ja kitit eivät ole kotimaalareille, vaan heidän asiakkaansa ovat automaalaamoita ja
-korjaamoita. VauriokorjausEXPO-messut on ammattilaisille tarkoitettu kutsuvierastilaisuus.

Ensin tapasimme asiakkaan, ja keskustelimme heidän toiveistaan. Messuosastolle haluttiin näkyvästi ProVärin logon lisäksi myös tavarantoimittajien logot (Silco, DeBeer ja Evercoat).

Teimme Illustratorilla alustavat luonnokset, eli pohjakuvan ja seinäprojektiot.
Soittelimme painotaloihin ja kyselimme eri messuseinävaihtoehdoista ja kävimme kahdessa rautakaupassa tutustumassa messumattovalikoimaan ja saimme myös tarjoukset edellämainituista sähköpostilla.

Asiakas kommentoi alustavia luonnoksiamme, ja uusien tarkempien tietojen perusteella teimme 3D-mallinnokset messuosastosta SketchUpilla.
Myöhemmin kävi ilmi, että asiakas ehkä haluaa yrityksen pakettiauton messuosastolle, joka vaikuttaa toisen seinän kokoon melkoisesti.

Millan blogissa on lisää kuvia tuotoksistamme.