Sivut

maanantai 3. elokuuta 2020

Osaamisen tuotteistaminen ja markkinointi


Visualistin töitä asiakkaille




Olemme toteuttaneet monia erilaisia asiakastöitä asiakkaille.

Kuvausjärjestelyjä ja tuotekuvauksia olemme tehneet useampia Kulmalan Puutarhalle.

Myymälätilasuunnittelu tuli tutuksi tehdessämme suunnitelman Dog Delille.

Graafista suunnittelua toteutimme Jännärin Laki Oy:lle.

 Mathildedalin Keskuspuisto sai suunnittelemamme ja rakentamamme nettisivut hakukoneoptimoituna. 








Oman osaamisen markkinointi





visualtm_nettisivut





Lounaissuomalaisiin vahvuuksiin kuuluu ehdottomasti omien taitojen vähättely. 
Olen käynyt läpi tuntojani yrittäjänä aiemmissa kirjoituksissani mm. täällä, täällä ja täällä.
Tällä hetkellä tuntuu siltä, että tärkein markkinointikanavamme on puskaradio.
Yritämme myös olla aktiivisia somessa. 




visualtm_instagram
Värikästä somesisältöä.

Verkostoituminen 


Verkostoituminen on tärkeää yrittäjälle. Olen pohtinut verkostoitumista tässä kirjoituksessani.
Nyt syksyllä aloitamme Millan uudet opinnot. Aiomme myös jalkautua kaikkiin mahdollisiin tapahtumiin, joissa voimme tutustua toisiin yrittäjiin ja hankkia uusia asiakkaita. 



verkostoituminen





Digimarkkinoinnin ja tekijänoikeuksien opiskelua




copyright



Google Digital Garage oli suhteellisen pitkä koulutus, jonka loppukoe oli minulle haastava.

Kopiraittilan suoritusmerkillä osoitan ymmärtäväni tekijänoikeudet.






Visual TM esittelyvideo



tiistai 28. heinäkuuta 2020

Google Digital Garage



Digimarkkinoinnin perusteet


Suoritin  Google Digital Garage-alustalla digimarkkinoinnin perusteet-opintokokonaisuuden. 
Aloitin suorittamisen jo keväällä. Aikaa menikin yllättävän paljon tähän opiskeluun. Videoita tuli katsottua yhteensä 40 tuntia.



Google Digital Garage







Lopulta sain kahlattua kaikki osiot läpi. 

Loppuvaiheessa näin houkuttelevan painikkeen, jota klikkaamalla olisin voinut poistaa osioita oppimiskokonaisuudesta. Päätin kuitenkin vetää hampaat irvessä kaikki eri osiot läpi ja lopulta pääsin loppukokeen suorittamisvaiheeseen. En muistanut enää keväällä suorittamiani osioita ja vastasin virheellisesti kysymyksiin, joten en läpäissyt testiä ensimmäisellä kerralla. 
Testin läpäisyn saavuttaa, jos vastaukset ovat 80-prosenttisesti oikein.












Seuraavana aamuna heräsin virkeänä suorittamaan testiä. Kysymykset muuttuvat joka kerta. Suoritin kokeen nopeasti, ja olin varma, että tällä kertaa saan sertifikaatin suoritettua.

Järkytyksekseni sain entistä huonomman tuloksen:



Alan olla epätoivoinen. Yksikään kysymys ei ollut sellainen, että olisin voinut hakea siihen vastauksia verkosta googlaamalla. Mielestäni kysymykset olivat todella vaikeita, ja moneen kysymykseen löytyi mielestäni monta eri vastausta. 


Illalla yritin uudelleen, kolmas kerta toden sanoo. 




Ei voi olla totta! Jokaisella kerralla tulokseni ovat huonontuneet.
Google Digital Garage näännyttää minut.


Seuraava aamu valkeni, ja tällä kertaa pohdin kysymyksiä niin huolellisesti kuin pystyin. Olin jo päättänyt, että teen testin kymmenen tunnin välein vaikka koko loppuelämäni, kunnes saan sertifikaatin suoritettua. 

 Päättäväinen asenne kannatti, lopulta sain sertifikaatin suoritettua:







keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

Yrityksessä toimiminen


Minusta tulee yrittäjä





Olin haaveillut yrittäjyydestä jo jonkun aikaa aloittaessani opiskelun Salon Seudun Ammattiopistossa
Suvussani tai lähipiirissäni ei ole yrittäjiä, ja olenkin monta kertaa miettinyt, ovatko kuvitelmani yrittäjyydestä täysin romantisoituja.

Tehtyäni 20 vuotta työtä samassa vakuutusyhtiössä melko tarkoissa raameissa, hohdokkaat ja positiiviset ajatukseni yrittäyydestä olivat seuraavat:

  • yrittäjä on vapaa suunnittelemaan päivänsä, viikkonsa ja kuukautensa oman mielensä mukaan
  • töitä tehdään silloin kun niitä on, eikä pakotetusti kello 8-16 välisenä aikana
  • työmatkoihin konttorille ja takaisin ei kulu aikaa
  • kaikki raha, mitä ansaitsen, kuuluu pakollisten kulujen jälkeen minulle itselleni
  • viihdyn yksin ja minulla on mahdollisuus järjestää itselleni työhuone kotiin

Negatiivisiakin ajatuksia herää väistämättä, kun ajattelee yrittäjyyttä tai seuraa yrittäjien keskustelupalstoja sosiaalisessa mediassa:

  • työyhteisöä ei enää ole
  • yrittäjä on itse vastuussa kaikesta
  • yrittäjä tulee väistämättä kuolemaan työuupumukseen
  • asiakkaat kiusaavat yrittäjiä 
  • yrittäjät elävät kroonisessa rahapulassa ja velkavankeudessa
  • yrittäjä on köyhä hermokimppu
  • lomia ei enää ole
  • eläkkeelle ei pääse koskaan
  • kaikki on vaikeaa



Kuitenkin nuo positiiviset ajatukset ovat niin paljon painavampia minun mitta-asteikollani, että olen päättänyt pysyä päätöksessäni ja ryhtyä yrittäjäksi.





Ennen yrittäjyyttä on paljon tehtävää


Ennen yrittäjäksi ryhtymistä on paljon tehtävää ja miljoonia asioita, joista on otettava selvää. 

Varsinaisen työn tekemisen ja ammattitaidon lisäksi on hankittava tietoa yrittäjyydestä. Itselläni ala vaihtuu täysin toiseksi, eli minulla on enemmän haasteita ja opittavaa kuin sellaisella henkilöllä, joka siirtyy palkkatöistä saman alan yrittäjäksi.

Olen osallistunut yritysluentoihin ja minulla on oma yritysneuvoja omalla asuinpaikkakunnallani. Teen tällä hetkellä liiketoimintasuunnitelmaa ja markkinointikalenteria. Yritysneuvojani ohjaa minut neuvottelemaan sopivien kirjanpitotoimistojen kanssa ja tarkoituksenani on hakea starttirahaa.

Olen myöskin päättänyt opiskella vielä lisää, eli tulevat vuodet olen sekä yrittäjä että osa-aikainen opiskelija. Mikäli aikani vain riittää, aion myös osallistua nykyisen oppilaitokseni yrittäjäkoulutuksiin.





Budjetti - toteutuuko se?


Olemme luonnostelleet budjettia yhteistyökumppanini Millan kanssa, eli tarkoituksemme on jatkossa tehdä kaikki työt yhteistyössä. Kuitenkin perustamme kummatkin oman yrityksen.
Aiomme laskuttaa työt puoliksi, joten tulosta pitää tulla niin paljon, että kummatkin jatkossa elätämme itsemme yrittäjinä. 

Nyt alkutaipaleella olemme vielä todella hitaita tekemään työtämme, ja tiedon hankkimiseen menee hurjasti aikaa. Ensimmäisinä vuosina olisimme tyytyväisiä tulokseen, jossa tilille tuleva raha olisi suunnilleen sen verran, mitä olemme ansainneet aiemmissa työpaikoissamme normaalissa palkkatyössä.
Kun työn tekeminen nopeutuu ja saamme uusia vakiasiakkaita, uskomme saavamme myyntiä niin paljon, että tässä alla kaavailtu budjetti ylittyy.


Olemme paljon miettineet, mikä on realistista uudelle yrittäjälle, ja välillä liiketoimintasuunnitelman työstäminen on tuntunut täysin turhalta, koska saattaa olla, että yksikään luku ei tule pitämään paikkansa. 

Olemme päättäneet ottaa "päätuotteeksi" nettisivujen suunnittelun ja toteutuksen sekä hakukoneoptimoinnin. Lisäksi haluamme tehdä graafista suunnittelua ja ottaa tuotekuvia. 

Olemme myös päättäneet karsia palveluitamme osittain siksi, että liian laaja palvelurepertuaari vaikuttaa helposti siltä, että teemme ihan mitä vaan pyydetään emmekä ole millään alalla varsinaisia syväosaajia. Näinollen tapahtumasuunnittelu ja sisustussuunnittelu saavat jäädä ainakin toistaiseksi taka-alalle.




Olemme miettineet myyntitavoitteeksemme 6880 euroa plus alv (kaikki hinnat ovat verottomia) seuraavasti:

  • 3 nettisivut kuukaudessa, à-hinta 1500 e  (mikäli verkkokauppasivustoja, ne ovat mahdollisesti hieman kalliimpia)
  • 2 logosuunnittelua kuukaudessa, à-hinta 300 e 
  • 1 näyteikkunateippaussuunnittelu kuukaudessa, à 300 e 
  • 4 muuta graafisen suunnittelun työtä à 120 e 
  • tuotekuvaukset ja kuvat nettisivuille sekä tulevaisuudessa mahdolliset videoinnit edellämainittujen lisäksi n. 1000 e kuukaudessa
Tietokoneen leasing maksaa 70 e/ kk
Adoben ohjelmat 40 e/ kk (opiskelijahinta)
Toimistotarvikkeet 10 e/ kk


Pakkauskustannukset, vieras työvoima ---
Toimitilakulut (vuokra, sähkö, vesi) 5 e/ kk
Vakuutukset 50 e/ kk
Viestintäkulut, puhelin, internet 50 e/ kk 
Koneiden ja rakennusten korjauskustannukset ---
Toimisto- ja postikulut ---
Matka- ja autokulut 50 e/ kk
Markkinointi 50 e/ kk
Koulutus, ammattikirjallisuus ja lehdet ---
Muut kiinteät kulut ---

Kiinteät kulut yhteensä 205 e/ kk 

Kulut yhteensä (kiinteät ja muuttuvat) 285 e/ kk
= käyttökate (liikevaihto - kulut) 6595 e
Lainojen lyhennys ja poistot ---
Korot ja muut rahoituskulut ---
=Tavoitetulos, josta maksetaan verot 6595 e 



Yritystoiminnan ja oman osaamisen arviointi


Mikä on mennyt hyvin?

Yhteistyö on toiminut loistavasti. Meillä on myös kova innostus työn tekemiseen ja osaamme kannustaa toisiamme.

Mikä on mennyt huonosti?

Asiakashankinta on ollut meille haastavaa. Olemme saaneet asiakkaita, mutta ne eivät ole tulleet onnistuneen markkinointimme ansiosta. 

Mitä olen oppinut?

Olemme oppineet paljon työstämme ja yrittäjyydestä kantapään kautta. Olemme ymmärtäneet markkinoinnin tärkeyden ja olemme kokeilleet erilaisia markkinointikanavia, mutta olemme vielä aloittelijoita markkinoinnissa.

Mitä vien käytäntöön?

Aion jatkossakin olla rohkea kokeilemaan ja oppimaan uutta. Haluan parantaa ammatillista itsetuntoani.
Haluan hyvän ja neuvovan kirjanpitäjän.





Omat taitoni ja osaamiseni ovat kehittyneet asiakastöiden ja yrittäjyyden kautta. Olen oppinut ongelmanratkaisukykyä ja tiedonhankintaa, itseni aikatauluttamista ja tavoitteiden asettamista. 
Olen myös oppinut kantapään kautta, että kaikki sopimukset kannattaa tehdä kirjallisesti asiakkaan kanssa, esimerkiksi sähköpostitse.
Asiakas ei välttämättä osaa ilmaista itseään niin, että ymmärtäisin hänen toiveensa ja tarpeensa, ja siksi minun pitää kysellä loputtomasti ja kirjoittaa muistiinpanoja itselleni työn suorittamisesta.
Olen myös ymmärtänyt, että ei ole välttämättä järkevää antaa monia eri versioita töistä valittavaksi asiakkaalle, hän ei kuitenkaan osaa päättää.

Olen saanut palautetta yrittäjänä toimimisesta. Olen innostava ja helpostilähestyttävä, ja asiakkaat ovat pääsääntöisesti olleet tyytyväisiä.
Yritysohjaajani on pitänyt liikeideaani loistavana.
Perhe ja ystävät ovat kannustaneet, mutta moni ystävä on pitänyt minua uhkarohkeana.
Eräs asiakastyö meni poskelleen, koska emme kyselleet asiakkaalta tarpeeksi tietoja, ja emme pystyneet tuottamaan häntä miellyttävää graafista materiaalia.

Yritykseni tärkein tuote tulee olemaan visuaalisesti kauniit, hienosti kuvitetut, selkeät ja oikeakieliset hakukoneoptimoidut nettisivut. 
Nettisivujen tekemisessä ei ole muuta minua kiinnostavaa kuin visuaalisen ilmeen suunnittelu, mutta olen ymmärtänyt, että nettisivujen rakentaminen on tällä hetkellä kysytyin tuote ja siksi aion panostaa siihen. Teknisen toteutuksen ohessa saan kuitenkin suunnitella myös värimaailmaa ja fontteja sekä mahdollisesti tuottaa sivuille kuvamateriaalia, tekstiä ja suunnitella logoja, joten nettisivujen tekemiseen liittyy paljon minua innostavia oheistuotteita.

Kilpailijoitamme ovat kaikki mainos- ja suunnittelutoimistot. Olemme päättäneet profiloitua helposti lähestyttäviksi yrittäjiksi, ja uskomme, että juuri meillä on hyvä mahdollisuus erottautua piinkovista koodareista keski-ikäisellä olemuksellamme.

Hinnoittelu on ollut meille vaikeaa. Omaa työtä on vaikea kehua ja siitä on vaikea pyytää hintaa. Lisäksi kohderyhmämme on toiset pienet yrittäjät, joilla ei ole varaa hankkia kalliita palveluja.
Tulevaisuudessa suurin osa asiakkaistamme on toivottavasti yrityksiä, jotka eivät ole yksinyrittäjiä, vaan pieniä tai keskisuuria yrityksiä, joilla on kuitenkin jatkuva tarve palveluillemme.

Aiomme nostaa hintoja tämänhetkisistä hinnoista suurinpiirtein samalle tasolle muiden pienten suunnittelutoimistojen kanssa. Emme ole lähelläkään taloudellista tavoitettamme.

Tarvitsemme myös lisää kanta-asiakkaita, jotka työllistävät meitä kuukausittain. Taloudellinen tavoite ei ole vielä saavutettu.

Emme ole mitanneet asiakastyytyväisyyttä. Osa asiakkaista on kuitenkin tilannut palveluitamme uudelleen, joten uskomme asiakkaiden olleen tyytyväisiä.

Hyvä asiakaspalvelu yrityksissämme on henkilökohtaista, ja se on toteutunut mainiosti.
Olemme onnistuneet herättämään yrityksistämme haluamamme mielikuvan, emmekä haluaisi muuttaa sitä. Työ on vielä kesken, mutta oikeaan suuntaan olemme menossa.

Paras kanava asiakkaiden tavoittamiseen on ehdottomasti ollut puskaradio. Olemme saaneet asiakkaiksemme tuttuja ja tuttujen tuttuja.

Myyntitapa, joka toimii meillä, on ehdottomasti asiakkaan henkilökohtainen tapaaminen.

Yhteistyötahoja emme ole ehtineet vielä paljoakaan etsiä, mutta olemme sopineet tapaamisen mainosteippausfirmaan, jonka alihankkijoiksi toivomme pääsevämme.


Tulevaisuuden visio


Tavoitteeni yrittäjänä on kasvattaa yritys sellaiseksi, että saan siitä itselleni toimeentulon. En haaveile isosta yrityksestä, enkä halua palkata työntekijöitä missään vaiheessa.
Minulla on vielä 15-20 vuotta jäljellä työikää ennenkuin olen eläkeiässä. Yrittäjänä kuitenkin voin tehdä töitä vaikka kuinka iäkkäänä, jos kuntoni sen vain sallii! Jos työ on mielekästä, teen mielelläni töitä iäkkäänäkin.
Haaveeni on pysyä terveenä ja säilyttää uteliaisuuteni ja oppimiskykyni.

Tarvitsen tukea yhteistyökumppaniltani Millalta, nykyisiltä opettajiltani ja uudelta oppilaitokseltani onnistuakseni tulevaisuudessa ja toteuttaakseni haaveeni.





maanantai 29. kesäkuuta 2020

Erikoistuminen taideteollisuusalalla | Nettisivujen suunnittelu ja toteutus


Nettisivut ja hakukoneoptimointi


Blogia kirjoittaessa olen tutustunut hakukoneoptimointiin. Tajusin jossain vaiheessa kevättä, että moni hankkii yritykselle nettisivut, ja sen jälkeen maksaa eri toimijalle hakukoneoptimoinnista. 
Vaikka nettisivut ja niiden hakukoneoptimointi on tylsältä kuulostavaa puuhaa, olen tajunnut, että tällä hetkellä hakukoneoptimoitujen nettisivujen rakentelu voi kuitenkin olla "se juttu", joka tuo rahaa kassaan.

Saattaa olla, että viiden vuoden sisällä hakukoneoptimoinnista tulee kansalaistaitoa ja peruskoulussa opetettavaa normaalia puuhastelua, mutta vielä tällä hetkellä hakukoneoptimoinnista ollaan valmiita maksamaan.

Minua kiinnostaa nettisivuissa eniten visuaalisuus, mutta pikkuhiljaa olen saanut itseni kiinnostumaan jopa "taustaraudasta".

Olemme tehneet Millan kanssa nettisivuja kolmelle eri alustalle. Koska koulussa olemme opiskelleet ainoastaan hakukoneoptimointia, on kaikki nettisivujen rakentamiseen liittyvä tieto pitänyt etsiä ja harjoitella alusta asti itse. 

Jokainen nettisivuprojekti on ollut erilainen, ja jokainen on ollut erittäin opettava. Moneen kertaan olemme repineet hiuksia päästämme ja katuneet, että olemme ottaneet projekteja suoritettavaksemme, koska on tuntunut siltä, että taitomme eivät kertakaikkiaan riitä nettisivujen rakentamiseen.

Jälkikäteen ajateltuna hiustenrepiminen on ollut kuitenkin kannattavaa. Olen nyt kesän aikana tehnyt liiketoimintasuunnitelmaa, ja yhdessä yritysneuvojan kanssa olemme päätyneet siihen, että nettisivujen suunnittelu ja toteutus on se, joka on tällä hetkellä varmin "sisäänheittotuote". 



Omien sivujen hakukoneoptimointi on huipussaan 😬 Hakusanoilla "graafinen suunnittelu Salo" löydymme ensimmäisenä heti maksettujen mainosten jälkeen.




Nettisivujen suunnittelu ja toteutus



Suunnittelussa pitää ottaa huomioon monia asioita. Olemme kartoittaneet ensin asiakkaan toiveet ja sitten tehneet suunnitelman sivuista paperille.


Huomionarvoisia asioita ovat mm.

  • visuaalinen ilme; värit ja fontit
  • houkutteleva aloitussivu
  • selkeät, oikeakieliset ja helppolukuiset tekstit, sekä selkeät toimintakehotteet
  • hyvälaatuiset kuvat sopivassa koossa, kuvien nimeäminen 
  • hakukoneoptimointi kaikille nettisivuston sivuille
  • mobiiliystävällisyys, koska useimmiten sivuja selataan nykyään tabletilla tai kännykällä
  • sivujen liittäminen analyysiohjelmaan
  • mahdollinen Facebook-pikselin vienti nettisivuille
  • sivujen nopeus
  • sivuilla tulisi olla paljon tekstiä ja uutta sisältöä (esimerkiksi blogitekstejä), jotka auttavat hakukoneita löytämään sivut

Sivuille saapuneen henkilön tulisi viihtyä sivuilla ja viettää niillä mahdollisimman paljon aikaa. Hänet tulisi myös saada kiinnostumaan esimerkiksi myytävästä tuotteesta tai palvelusta tai tilaamaan uutiskirje.
Itse pidän "väljistä" sivuista, joissa on paljon tyhjää tilaa. Tekstissä tulee olla kunnolliset kappalejaot ja kuvissa suoja-alueet.

Valitettavasti tekstit monella nettisivulla ovat niin epämääräisiä, että niihin tulisi kiinnittää paljon enemmän huomiota ja oikoluettaa tekstit sisällöntuottamiseen ja oikeakielisyyteen perehtyneellä henkilöllä.





Suojattu yhteys nettisivuille


Hakukone suosii suojattuja sivustoja.

Tällä rakkaalla lapsella on monta eri nimeä, kuten SSL-sertifikaatti, SSL-suojaus, SSL-salaus ja https-sertifikaatti.

Tällä suojauksella saadaan salattua yhteys nettisivuilla vierailevan kävijän ja palvelimen välillä. Kun yhteys on salattu, esimerkiksi luottokorttitietoja ei päästä hakkeroimaan.

Suojatun sivuston osoiterivillä näkyy lukon kuva ja osoite alkaa kirjaimilla https://.

SSL-suojaus tarvitaan ehdottomasti verkkokaupoissa ja sellaisilla sivuilla, joissa on esimerkiksi yhteydenottolomake, johon asiakas voi kirjata omat tietonsa.
Muutenkaan ei näytä kovin luotettavalta, jos osoiterivi alkaa sanoilla "ei turvallinen".

Ja kuten sanottu, hakukone pitää enemmän suojatuista sivuista.


Nettisivujen testaus



Hakukoneoptimointia, sivujen turvallisuutta ja mobiiliresponsiivisuutta voi testata erilaisilla ilmaisilla ohjelmilla, kuten Graderilla. Sivut voivat onnistua, mutta ne eivät pysy samalla tasolla, mikäli sivuilla ei tapahdu mitään (esimerkiksi julkaista uusia asiantuntija-artikkeleja tai blogitekstejä). 

Omilla sivuillamme meillä on tällä hetkellä haasteita sivuston nopeudessa. Olemme pienentäneet kuvia ja poistaneet hennon vaaleanpunervan taustavärin, mutta sivusto latautuu toimenpiteistä huolimatta erittäin hitaasti.
Optimaalinen tilanne on, jos sivu latautuu noin viidessä sekunnissa; hitaasti latautuvat sivut saavat vierailijan poistumaan sivuilta samantien.






Uusi sisältö nettisivuilla tuo lisää hakukonenäkyvyyttä


Nettisivuille kannattaa tuottaa esimerkiksi asiantuntija-artikkeleita tai blogitekstejä, koska hakukoneet pitävät suuresta tekstimäärästä.

Muutoinkin artikkelien lisääminen nettisivujen blogiosioon kannattaa; kun sivuilla tapahtuu koko ajan jotain, asiakas saa nettisivujen perusteella mielikuvan elävästä ja ajan hermolla olevasta yrityksestä.






Facebook-pikseli on hyödyllinen Facebook-markkinoinnissa



Tämän pikselin olemme upottaneet omille ja Jännärin Laki Oy:n nettisivuille.

Pikseli ei sinänsä liity nettisivujen rakentamiseen eikä ole pakollinen.


Facebook-pikseli on JavaScript-seurantakoodi, jonka avulla kerätään tietoa verkkosivulla vierailleesta henkilöstä, ja sitä voidaan hyödyntää maksullisessa Facebook-mainonnassa.

Yksinkertaisesti homma toimii näin: Etsit Googlesta tietoa hakusanalla "avioehtosopimus", ja päädyt esimerkiksi Jännärin Laki Oy:n nettisivuille.
Kun seuraavan kerran menet Facebookiin, aikajanallesi saattaa ilmestyä Jännärin Laki Oy:n maksettu mainos, joka ehkä antaa sinulle kimmokkeen palata takaisin Jännärin Laki Oy:n nettisivuille tai jopa ottamaan yhteyttä palveluntarjoajaan.
Mahdollisuuksia on myös luoda kaksoisolentokohderyhmiä; maksettua mainosta tarjotaan muillekin mahdollisesti samalla tavoin käyttäytyville henkilöille. Mahdollinen samankaltaisuus saattaa olla esimerkiksi tiettyihin Facebook-ryhmiin kuuluminen (esimerkiksi Häät 2021-ryhmä tai muu vastaava yhteisö, jolle Jännärin Laki Oy:n laatima avioehtosopimus voi olla houkutteleva asia).




Erilaisia nettisivualustoja



Olemme tehneet nettisivuja kolmelle eri alustalle:


  • WIX
  • Fonecta
  • WordPress 


Ensimmäinen projektimme nettisivujen saralla oli nettisivut omalle yrityksellemme VisualTM. Nämä sivut toteutettiin WIX-alustalle.

WIX-nettisivun hallintapaneeli.




Toinen projektimme oli alunperin pelkkä hakukoneoptimointi Fonectan alustalle tehdyille nettisivuille lakiasiaintoimisto Jännärin Laki Oy:lle, mutta lopulta rakensimme sivut kokonaan uudelleen. Tästä projektista olen kertonut aiemmin toisessa blogipostauksessa.

Kolmas nettisivuprojektimme (Mathildedalin Keskuspuiston verkkosivut) oli WordPress-alustalle, ja nähtävästi WordPressistä on tulossa pitkäaikainen elämänkumppanimme.

WordPress


WordPress on maailman suosituin alusta. Olemme monta kertaa päätä seinään lyödessämme miettineet, miksi näin on?

Mietintöjemme jälkeen olemme tulleet tulokseen, että WordPress on

  • ilmainen (toki maksullisiakin teemoja on)
  • lähes rajattomasti muokattava ja kustomoitavissa
  • WordPressillä rakennettu alusta on jo valmiiksi hyvin hakukoneoptimoitu, ja lisää optimointia on hankittavissa lisäosilla (kuten Yoast SEO-plugin)
  • tietoturvallinen


Koska WordPress on niin suosittu, sen ympärillä pyörii aktiivinen yhteisö, ja apua sekä vertaistukea on saatavilla mm. Facebook-ryhmässä. Päivittäin palstalle tulee jopa kymmeniä keskustelunaloituksia ja kysymyksiä. Olemme saaneet ryhmästä paljon vinkkejä, mutta osa keskusteluista on liikkunut sillä tasolla, että emme ole ymmärtäneet tekstistä yhtään mitään.

Satunnainen sunnuntairakentelija saattaa saada nettisivut rakennettua perusteemalla ilman kikkailuja.Mikäli sivuja halutaan muokata enemmän tai vierailla koodipuolella, WordPressiin tarvitsee perehtyä - paljon!

Muokkaus tapahtuu hallintapaneeliin ladattavilla lisäpalikoilla eli plugineilla eli "liitännäisillä". Näitä palikoita saa olla päivittämässä todella useasti, usein viikottain.


Nettisivujen rakentaja jääkin nähtävästi yleensä avioliittoon asiakkaansa kanssa, joka maksaa sivujen ylläpidosta esimerkiksi 30 euroa kuukaudessa. 




Mathildedalin Keskuspuiston sivuille liitettyjä lisäpalikoita. Osa on poistettu matkan varrella.




Sivusta pitää luoda lapsiteema, jos haluaa koskea teeman koodiin.  Koodiin on pakko koskea esimerkiksi siinä vaiheessa, jos haluaa poistaa nettisivujen alalaidasta tekstin "Tämän palvelun tarjoaa WordPress".

Kun asennettuun teeman koodiin on tehnyt muutoksia, ja teemaan tulee päivitys uudempaan versioon, kaikki teemaan tehdyt muutokset menettää. Kun räätälöinnit on tehty lapsiteemaan, isäntäteemaan tehty päivitys ei kadota muutoksia. 
Sivuista tehdään säännöllisesti varmuuskopioita, jotka tallennetaan Dropboxiin tai GoogleDriveen.

 WordPress vaatii askartelua todella useasti.



Mathildedalin Keskuspuiston nettisivut 





Saimme toimeksiannon suunnitella nettisivut Wordpress-alustalla uudelle liikuntapuistolle, Mathildedalin Keskuspuistolle.

Aikataulu oli tiukka, ja jouduimme tekemään myös viikonloppuna töitä tämän projektin eteen. Asiakkaalla oli valmiina logo, jonka perusteella nettisivujen väreiksi valikoituivat vihreä ja valkoinen. 
Emme tuottaneet tekstiä tai kuvia sivuille. 

SL-Systems toteutti ajanvarauskalenterin sivuille, ja saimme sen liitettyä sivuille moneen eri kohtaan vihreän "nappulan" taakse.



Nappula "Varaa aika" vie ajanvarauskalenteriin.




Asiakkaan toiveita olivat 

  • nettisivut, joissa ei ole lainkaan alasivuja, vaan kaikki on yhdellä sivulla
  • nettisivuille haluttiin ehdottomasti ankkuroitu kuva, jonka päällä tekstipalkki liikkuu



Hakukoneoptimoinnissa olemme jo aika mestareita!




Myös mobiilissa sivut skaalautuvat moitteettomasti.


Tämä projekti oli erittäin opettavainen, monella tavalla. 






Miten olemme onnistuneet WordPress-projektissamme?


Tiedon hankkiminen



Tiedonhankintaan on mennyt välillä kokonaisia päiviä. Olemme katsoneet videoita, lukeneet blogeja, osallistuneet webinaareihin ja surffaneet netissä. Välillä olemme katsoneet samaa videota moneen kertaan edestakaisin ja välillä olemme katsoneet jopa ranskankielisiä videoita.

Tiedonhankinnassa ja sinnikkyydessä olemme onnistuneet kympin arvoisesti!


Tuntuu, että olemme täysin aloittelijoita tässä vaiheessa nettisivujen rakentamisessa, ja olo on ollut monta kertaa jopa lohduton. Tällä hetkellä arvomme edelleen, ajammeko uuden PHP-version WordPress-sivulle tai uskaltaudummeko kloonaamaan multisite-version englanninkielisestä sivusta, joka tällä hetkellä on sivuilla alasivuna.

Välillä sentään olemme päässeet iloisempiin tunnelmiin, kun olemme tajunneet, että pari vuotta sitten emme edes suurinpiirtein tienneet, mitä tarkoittaa hakukoneoptimointi.


Projektien aikataulutus


Aikataulutus on toiminut meille tyypilliseen tapaan. Olemme kurinalaisesti aloittaneet joka aamu kello 9 Teams-aamupalaverilla. Työpäivät ovat pääsääntöisesti sujuneet täyspitkän kaavan mukaan minimaalisella ruokatunnilla ilman kahvitaukoja.

Välillä olemme jakaneet tehtäviä ja pitäneet palavereja useamman kerran päivässä. Välillä olemme pitäneet lähes kahdeksan tunnin pituisia maratonpalavereja ja tehneet esimerkiksi koodimuutoksia niin, että Milla on vääntänyt rautaa ja minä olen lukenut ääneen hänelle ohjeita 50 kilometrin päässä.

Aikataulut ovat menneet pieleen monta kertaa tiedonhankinnan työläyden takia.


Tiimityön onnistuminen ja vuorovaikutus


Tiimityö onnistui loistavasti jälleen kerran. Vahvuutemme ovat erilaiset, ja täydennämme hienosti toisiamme projektien eteenpäinviennissä.


Huumoria ei ole unohdettu, ja sitä on todella tarvittu tässä projektissa monta kertaa (päivittäin).




Teams on nykyään luonteva osa jokapäiväistä elämää!


Olen edelleen enemmän kiinnostunut nettisivujen visuaalisesta ilmeestä ja sisällöntuotannosta kuin teknisestä koodaamisesta.





Oma arvio projektin onnistumisesta



Mathildedalin Keskuspuiston nettisivujen rakentaminen on ollut erittäin opettavainen retki WordPressin ihmeelliseen maailmaan, ja tämä on saattanut viitoittaa meille täysin erilaisen yrittäjäpolun, mitä muutama kuukausi sitten olisimme ajatelleet.



Plussat:

  • opimme hurjasti uutta
  • sivujen ulkoasu onnistui; sivut ovat selkeät, ilmavat, "sukupuolettomat" ja urheilulliset
  • kuvat on ankkuroitu nettisivujen taustaan, ja tekstipalkit kelluvat niiden päällä
  • sivujen rakenne on suomenkielisiltä osilta asiakkaan toiveen mukainen
  • hakukoneoptimointi on onnistunut, vaikka emme ole muokanneet asiakkaan toimittamaa tekstiä hakukoneoptimoiduksi (olemme ainoastaan korjanneet kirjoitusvirheet)



Miinukset:



  • olisi ollut mukavampi tehdä kokonainen projekti logoineen ja kuvineen, sekä mahdollisesti myös teksteineen
  • tekstin osuus sivuilla on mielestäni liiallinen, mutta toteutimme sivut asiakkaan toiveiden mukaisesti
  • asiakkaan edustaja päivitti sivuille uusia kuvia, joiden mukana hävisivät aiempiin kuviin lisätyt alt-tekstit
  • aikataulu oli aivan liian tiukka
  • teimme turhaa työtä (myös sen yhden viikonlopun), koska asiakas ei maininnut webhotellin avanneen domainiin liitetyn teeman, jota olisimme suoraan pystyneet muokkaamaan
  • asiakkaan valitsema webhotelli ei antanut mitään puhelintukea, ja esimerkiksi SSL-sertifikaatin käyttöönotosta piti tiedustella hitaasti sähköpostitse


tiistai 26. toukokuuta 2020

Aikaansaannosten tunnistaminen



Omien aikaansaannosten tunnistaminen on vaikeaa



Tämän päivityksen teen, jotta ymmärtäisin, miten paljon olen oppinut.

Usein työskentely on puurtamista, jossa ei tunnista oppimista eikä osaa iloita uusista asioista.








Kuvaus aikaansaannoksistani



Millaisia ovat aikaansaannokseni?


  1. Hankin asiakkaan ja vaatemallin ensimmäiseen valokuvausprojektiimme verkostoni kautta, keväällä 2019
  2. Näyteikkunateippauksen suunnittelu ja piirtäminen, maaliskuussa 2020
  3. PenToolin käyttö, keväällä 2020
  4. Ajanhallinta eri tavalla kuin ennen, keväällä 2020
  5. Ilmapallosomistus, kevät 2020
  6. Näyteikkunasomistus, syksy 2019
  7. Somepäivitysten helpottaminen, syksyllä - keväällä 2020 (oma yritys VisualTM)
  8. Saimme asiakkaan, jolle suunnittelemme myymälätilalayoutin ja teemme siitä myymälätilanäytön, kevät 2020



Tilanne ja lähtökohta



Ala on minulle täysin uusi, eikä minulla ole ollut kokemusta oikeastaan mistään työvälineistä tällä alalla.


  1. En ollut koskaan edes koskenut järjestelmäkameraan. En myöskään ollut koskaan nähnyt, miten valokuvia käsitellään.
  2. Teippitiedoston tekeminen oli täysin uusi asia minulle, vaikka osaankin jo hiukan käyttää Illustratoria.
  3. En ollut koskaan käyttänyt mitään Illustratorintyyppistäkään ohjelmaa, enkä ollut kuullutkaan sanaa PenTool.
  4. Ajanhallinta eri tavalla kuin koskaan ennen.
  5. Ilmapallot Sykäys mun työhön-tapahtumaan.
  6. Kampaamon näyteikkuna odotti somistamista ja se oli surkean tyhjä.
  7. Instagram oli sillisalaattia.
  8. Asiakkaalla oli järjettömiä hankaluuksia myymälätilansa kalusteiden sijoittelussa.




Millaisia toimenpiteitä tein saavuttaakseni tavoitteeni



  1. Voitin pelkoni ja räpsin muutamia valokuvia, toki tiimikaveri Nea teki suurimman osan tästä projektista (kuvaus ja kuvienkäsittely). Osallistuin kaikin mahdollisin tavoin ja kuvausjärjestelin innokkaasti.
  2. Piirsin ja kysyin neuvoa, piirsin ja kysyin neuvoa... Jatkoin loputtomiin tätä kaavaa.
  3. Kuuntelin oppitunnilla, tein muistiinpanoja ja sitten ryhdyin piirtämään. Aluksi en tajunnut ollenkaan, miten PenTool toimii, en saanut sitä tottelemaan lainkaan. Piirsin, piirsin, piirsin ja piirsin.
  4. Opin laittamaan paperille itselleni suuntaviivat ja pilkkomaan tekemisiäni.
  5. Hankimme pallot, opimme pallojen geelauksen ja täytön.
  6. Hankimme rekvisiittaa ja valoja ikkunaan.
  7. Suunnittelin piirretyt tädit, opiskelin Planolyn käytön.
  8. Piirsin ja hahmottelin lukemattomia eri versioita myymälätilasta kehittämäni pienoismallikalustuksen avustuksella.



Lopputulos saa ylpeäksi



  1. Kuvat olivat kauniita ja asiakas piti niistä. Kuvia on julkaistu yrityksen Instagramissa.
  2. Opin tekemään teippitiedoston jotenkuten, ja innostuin siitä. Opin käyttämään Illustratorin Layers-toimintoa.
  3. Osaan jo melko hyvin piirtää PenToolilla ja kun vihdoin sain jotain onnistumaan hyvin, tunne oli samanlainen kuin lapsena, kun oppi ajamaan polkupyörällä.
  4. Haasteita edelleen on, mutta nyt saan jo muutaman kerran viikossa lopetettua ajoissa työpäivän.
  5. Ilmapallot näyttivät melko hyviltä tapahtumassa, koska tapahtuma järjestettiin karussa kouluympäristössä.
  6. Ikkunasta tuli hyvä, ja asiakas oli tyytyväinen.
  7. Instagramin päivittäminen helpottui ja muuttui melko säännölliseksi.
  8. Myymälätilalayout valmistui ja oli mielestäni jopa hyvä ja toimiva ja asiakas piti suunnitelmasta.





Kuvat Pixabaysta.




Asiakaspalvelu | Visuaalinen myyntityö | Myyntityö puhelimessa ja verkossa


Mitä on hyvä asiakaspalvelu?


Mielestäni hyvä asiakaspalvelu on empaattista ja iloista:

  • Hyvä asiakaspalvelija osaa kuunnella asiakasta 
  • Hyvä asiakaspalvelija osaa asettua asiakkaan saappaisiin
  • Hyvä asiakaspalvelija neuvoo, opastaa ja ratkoo asiakkaan ongelmat




Mitä on visuaalinen myyntityö?



Kun asiakas on saatu astumaan sisään liikkeeseen tai verkkokauppaan, hänet on saatava ostamaan tuotteita.
Näyteikkunan tai verkkokaupan etusivun on oltava niin kiinnostava, että asiakas astuu sisälle liikkeeseen.

Sen jälkeen asiakasta on ohjattava ostosmatkallaan niin, että hänen aistinsa saavat paljon ärsytystä ja herätteitä. Asiakas voidaan "pakottaa" kulkemaan pitkä matka myymälässä.
Tuotteiden esillepano houkuttelevasti saa jopa tuplaamaan ostosmäärän. Kauniisti sommitellut esillepanot inspiroivat asiakasta ja saavat hänet ehkä ostamaan pääostoksensa lisäksi heräteostoksia tai oheistuotteita.


Visuaalinen myyntityö on myös kampanjoiden suunnittelua ja toteuttamista



Visualisti voi suunnitella messuosastoja, mainoskampanjoita ja kohderyhmille suunniteltua täsmämainontaa.

Hän voi rakentaa ostajia houkuttelevan esillepanon huonosti liikkuvista myyntituotteista.
Hän ylläpitää myymälän siisteyttä.



Aisteihin vetoava myyntityö


Visuaalisen myyntityön voisi laajentaa myös muihin aisteihin kuin näköaistiin. Vieraillessamme Lushin myymälässä esimerkiksi hajuaisti oli yhtä tärkeä kuin näköaisti.
Huumaava tuoksu levisi myymälästä tunkkaiseen asematunneliin ja houkutteli asiakkaita myymälään ostoksille.


Asematunneli on pimeä, joten myös valaistuksella voisi houkutella asiakkaita astumaan valoisaan myymälään.


Myös myymälässä soiva musiikki vaikuttaa asiakkaan mielialaan ja ostohaluihin, hän ehkä viihtyy hyvän musiikin ansiosta myymälässä pidempään.




Myyntityö puhelimessa ja verkossa



Fyysiset asiakastapaamiset vievät aikaa ja ovat kalliita. Niinpä puhelimessa ja verkossa tapahtuva myyntityö on tehokkaampaa.


Verkossa asiakas on saatava toimimaan samalla tavalla kuin normaalissa myymälässä. Hänet on houkuteltava astumaan sisään kauppaan, viettämään siellä aikaa, innostumaan ja inspiroitumaan, asiakkaalle on luotava tarpeita,hänet on saatava haluamaan tehdä ostoksia ja tekemään oheistuotehankintoja.


Puhelimessa asiakkaalle on hymyiltävä niin, että hymy kuuluu äänestä. Kun asiakas viihtyy puhelinmyyjän kanssa, puhelinmyyjä saa asiakkaan toimimaan samalla tavalla kuin näkökontaktissa kivijalkamyymälässä. 




Sopimus.




maanantai 25. toukokuuta 2020

Myymälätila-layout | Esillepanoja Helsingin myymälöissä


Tuoksuva myymälä Lush



Teimme kevätretken Helsinkiin tutkimaan myymäläesillepanoja. 

Ensimmäinen kohteemme oli Lush Asematunnelissa. 

Lush on amerikkalainen yritys, joka myy saippuoita, voiteita, kylpytuotteita, parfyymeja ja vartalotuoksuja. 
Yrityksen tuotteet tehdään käsityönä ilman eläinkokeita, eikä niitä ole pakattu valmiiksi, tai jos on, pakkaukset ovat mikromuovittomia ja kierrätettäviä.

Tämä liike myy siis tuotteita sekä ideologiaa. Ja myy asiakkaan kaikille aisteille!


Lushin arvot ja periaatteet.


Myymälä tuoksui houkuttelevasti tunnelissa, mutta hetken myymälässä oleskeltuamme tuli melkein paha olo. Myyjien pitää olla melko sitkeitä, jos he tekevät tuossa tuoksujen sekamelskassa täysiä työpäiviä.

Olen vuosia sitten saanut lahjoituksena Lushin saippuoita migreeniä sairastavalta ystävältäni. Hän ei pystynyt pitämään saippuoita kodissaan niiden voimakkaan tuoksun takia. Minä en ole hajusteyliherkkä; Lushin saippua toimii mainiosti myös kylpyhuoneen ilmanraikastimena!


Myymälätilan kiinteä kalustus ja väritys


Myymälätila on erikoisen mallinen ja tummanpuhuva. Seinät ovat tummat, eikä missään myymälän pinnoissa tai myymäläkalusteissa ole muita värejä kuin neutraali harmaa, valkoinen ja musta sekä puunväri. Oletan, että puukalusteet olivat kierrätetystä puusta valmistettuja.



Runsaat tuote-esillepanot luovat harhan edullisista hinnoista





Kaikki muu kuin myymälän kalustus on selkeää ja vähäeleistä, jolloin myytävät tuotteet pääsevät pääosaan. Niissä onkin sitten värejä, muotoja ja tuoksua!
Suurin osa tuotteista näytti suorastaan syötävän herkullisilta!
Kaikki tuotteet oli esitelty liikkeessä massoittain; tuli tunne, että tuotteet ovat edullisia, koska niitä ryöppysi runsaina massoina hyllyiltä ja pöytätasoilta. Tuotteet eivät kuitenkaan ole kovinkaan edullisia.

Purkit ja purnukat sekä kaikki hintalaput olivat mustia ja tekstattu samaan tyyliin. Koska tuotteet ovat värikylläisiä, mustat hintalaput olivat selkeästi värikkäästä tuotemassasta erottuvia.

Tuotteet ovat hauskasti nimettyjä.



Lushin suloinen myymälä erottuu melko ankeassa Asematunnelissa.

Tyylipuhdas myymälä, kaikki myymäläkalusteet ovat suoralinjaisia ja pelkistettyjä.

Tekeekö mielesi juustokakkua?

Myymälän hinnoittelu oli myös toteutettu linjakkaasti.

Esillepanot ovat runsaita ja tuotteet ovat runsaissa massarykelmissä.

Mehiläiset ovat rakentaneet herkullisia saippuakakkuja.

Keskellä myymälää voi kokeilla esimerkiksi tuotteiden vaahtoavuutta.







Vaatekauppojen esillepanoja keväällä 2020


Myymälöiden esillepanoissa oli viherkasveja. Tämä näkymä oli suoraan sisäänkäynnin edessä. Sivuilla seinäesillepanoja.

Valkoinen pöytä, vaalea puunväri ja vihreät kasvit saavat aikaan ajatuksen puhtaudesta. 

Arkkitehtonisesti upea rakennus, johon oli tehty seinäesillepanot minimalistisille rekeille ja koko keskilattia oli pyhitetty pöydille, joille oli aseteltu väljästi tuotteita. Väljät esillepanot ja yksittäiset tuotteet esillä saavat aikaan illuusion eksklusiivista tuotteista.



Upea myymälätila, valkoiset minimalistiset kuutionmalliset myymäläkalusteet ja upeat tuotteet.

Mielenkiintoinen hengittävä väliseinä, joka erotti myymälätilan kauppakeskuksen käytävästä.

Kevään 2020 värit, tuotteet rekeissä ja mallinuket rekkien päissä. Tähän tilaan tultiin liuskasta.

Farkkupöytä kaipaisi myyjän järjestävää otetta.






Esillepano saa aikaan ennakkokäsityksen hintatasosta



Kun kävelimme esimerkiksi Flying Tigerin tai Glitterin ohi, meidän teki välittömästi mieli ryhtyä tuhlaamaan opintotukia, koska myymälät näyttivät edullisilta! Värikkäitä tuotteita näissä myymälöissä oli röykkiöittäin ja massoittain!

Flying Tigerin myymälöissä asiakkaat ohjataan pieniä kiemurtelevia käytäviä pitkin kulkemaan kiemurrellen koko myymälä ympäri. Matkalla saa monta houkutusta, ja hinnat ovat todella halpoja. Tuotteita on seinähyllyissä ja laareissa. Kaikkea on runsaasti.

Flying Tigerissä valaistus on tuotu osittain lähelle tuotteita, riippuvalaisimet roikkuvat tuotteiden yllä ja valo kohdistuu suoraan tuotteisiin, Glitterissä taas kohdevalo on suunnattu tuotteisiin pelkästäään ylhäältä katosta.



Glitter näyttää edulliselta.

Flying Tigerissä on paljon tavaraa edullisesti.

Riippuvalaisimet saavat tuotteet hehkumaan, kun myymälän yläosa tässä kohdassa myymälää jää tummanpuhuvaksi. Valaistus on jopa tunnelmallinen ja saa aikaan intiimin tunnelman (minulle ja ystävilleni pehmoleluille).

Kosmetiikkamyymälässä on hämärää, mutta valaistus on ohjattu loosheihin, joissa saa rauhassa ihmetellä, mikä on oikea värivoiteen sävy juuri minulle.