Sivut

keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

Yrityksessä toimiminen


Minusta tulee yrittäjä





Olin haaveillut yrittäjyydestä jo jonkun aikaa aloittaessani opiskelun Salon Seudun Ammattiopistossa
Suvussani tai lähipiirissäni ei ole yrittäjiä, ja olenkin monta kertaa miettinyt, ovatko kuvitelmani yrittäjyydestä täysin romantisoituja.

Tehtyäni 20 vuotta työtä samassa vakuutusyhtiössä melko tarkoissa raameissa, hohdokkaat ja positiiviset ajatukseni yrittäyydestä olivat seuraavat:

  • yrittäjä on vapaa suunnittelemaan päivänsä, viikkonsa ja kuukautensa oman mielensä mukaan
  • töitä tehdään silloin kun niitä on, eikä pakotetusti kello 8-16 välisenä aikana
  • työmatkoihin konttorille ja takaisin ei kulu aikaa
  • kaikki raha, mitä ansaitsen, kuuluu pakollisten kulujen jälkeen minulle itselleni
  • viihdyn yksin ja minulla on mahdollisuus järjestää itselleni työhuone kotiin

Negatiivisiakin ajatuksia herää väistämättä, kun ajattelee yrittäjyyttä tai seuraa yrittäjien keskustelupalstoja sosiaalisessa mediassa:

  • työyhteisöä ei enää ole
  • yrittäjä on itse vastuussa kaikesta
  • yrittäjä tulee väistämättä kuolemaan työuupumukseen
  • asiakkaat kiusaavat yrittäjiä 
  • yrittäjät elävät kroonisessa rahapulassa ja velkavankeudessa
  • yrittäjä on köyhä hermokimppu
  • lomia ei enää ole
  • eläkkeelle ei pääse koskaan
  • kaikki on vaikeaa



Kuitenkin nuo positiiviset ajatukset ovat niin paljon painavampia minun mitta-asteikollani, että olen päättänyt pysyä päätöksessäni ja ryhtyä yrittäjäksi.





Ennen yrittäjyyttä on paljon tehtävää


Ennen yrittäjäksi ryhtymistä on paljon tehtävää ja miljoonia asioita, joista on otettava selvää. 

Varsinaisen työn tekemisen ja ammattitaidon lisäksi on hankittava tietoa yrittäjyydestä. Itselläni ala vaihtuu täysin toiseksi, eli minulla on enemmän haasteita ja opittavaa kuin sellaisella henkilöllä, joka siirtyy palkkatöistä saman alan yrittäjäksi.

Olen osallistunut yritysluentoihin ja minulla on oma yritysneuvoja omalla asuinpaikkakunnallani. Teen tällä hetkellä liiketoimintasuunnitelmaa ja markkinointikalenteria. Yritysneuvojani ohjaa minut neuvottelemaan sopivien kirjanpitotoimistojen kanssa ja tarkoituksenani on hakea starttirahaa.

Olen myöskin päättänyt opiskella vielä lisää, eli tulevat vuodet olen sekä yrittäjä että osa-aikainen opiskelija. Mikäli aikani vain riittää, aion myös osallistua nykyisen oppilaitokseni yrittäjäkoulutuksiin.





Budjetti - toteutuuko se?


Olemme luonnostelleet budjettia yhteistyökumppanini Millan kanssa, eli tarkoituksemme on jatkossa tehdä kaikki työt yhteistyössä. Kuitenkin perustamme kummatkin oman yrityksen.
Aiomme laskuttaa työt puoliksi, joten tulosta pitää tulla niin paljon, että kummatkin jatkossa elätämme itsemme yrittäjinä. 

Nyt alkutaipaleella olemme vielä todella hitaita tekemään työtämme, ja tiedon hankkimiseen menee hurjasti aikaa. Ensimmäisinä vuosina olisimme tyytyväisiä tulokseen, jossa tilille tuleva raha olisi suunnilleen sen verran, mitä olemme ansainneet aiemmissa työpaikoissamme normaalissa palkkatyössä.
Kun työn tekeminen nopeutuu ja saamme uusia vakiasiakkaita, uskomme saavamme myyntiä niin paljon, että tässä alla kaavailtu budjetti ylittyy.


Olemme paljon miettineet, mikä on realistista uudelle yrittäjälle, ja välillä liiketoimintasuunnitelman työstäminen on tuntunut täysin turhalta, koska saattaa olla, että yksikään luku ei tule pitämään paikkansa. 

Olemme päättäneet ottaa "päätuotteeksi" nettisivujen suunnittelun ja toteutuksen sekä hakukoneoptimoinnin. Lisäksi haluamme tehdä graafista suunnittelua ja ottaa tuotekuvia. 

Olemme myös päättäneet karsia palveluitamme osittain siksi, että liian laaja palvelurepertuaari vaikuttaa helposti siltä, että teemme ihan mitä vaan pyydetään emmekä ole millään alalla varsinaisia syväosaajia. Näinollen tapahtumasuunnittelu ja sisustussuunnittelu saavat jäädä ainakin toistaiseksi taka-alalle.




Olemme miettineet myyntitavoitteeksemme 6880 euroa plus alv (kaikki hinnat ovat verottomia) seuraavasti:

  • 3 nettisivut kuukaudessa, à-hinta 1500 e  (mikäli verkkokauppasivustoja, ne ovat mahdollisesti hieman kalliimpia)
  • 2 logosuunnittelua kuukaudessa, à-hinta 300 e 
  • 1 näyteikkunateippaussuunnittelu kuukaudessa, à 300 e 
  • 4 muuta graafisen suunnittelun työtä à 120 e 
  • tuotekuvaukset ja kuvat nettisivuille sekä tulevaisuudessa mahdolliset videoinnit edellämainittujen lisäksi n. 1000 e kuukaudessa
Tietokoneen leasing maksaa 70 e/ kk
Adoben ohjelmat 40 e/ kk (opiskelijahinta)
Toimistotarvikkeet 10 e/ kk


Pakkauskustannukset, vieras työvoima ---
Toimitilakulut (vuokra, sähkö, vesi) 5 e/ kk
Vakuutukset 50 e/ kk
Viestintäkulut, puhelin, internet 50 e/ kk 
Koneiden ja rakennusten korjauskustannukset ---
Toimisto- ja postikulut ---
Matka- ja autokulut 50 e/ kk
Markkinointi 50 e/ kk
Koulutus, ammattikirjallisuus ja lehdet ---
Muut kiinteät kulut ---

Kiinteät kulut yhteensä 205 e/ kk 

Kulut yhteensä (kiinteät ja muuttuvat) 285 e/ kk
= käyttökate (liikevaihto - kulut) 6595 e
Lainojen lyhennys ja poistot ---
Korot ja muut rahoituskulut ---
=Tavoitetulos, josta maksetaan verot 6595 e 



Yritystoiminnan ja oman osaamisen arviointi


Mikä on mennyt hyvin?

Yhteistyö on toiminut loistavasti. Meillä on myös kova innostus työn tekemiseen ja osaamme kannustaa toisiamme.

Mikä on mennyt huonosti?

Asiakashankinta on ollut meille haastavaa. Olemme saaneet asiakkaita, mutta ne eivät ole tulleet onnistuneen markkinointimme ansiosta. 

Mitä olen oppinut?

Olemme oppineet paljon työstämme ja yrittäjyydestä kantapään kautta. Olemme ymmärtäneet markkinoinnin tärkeyden ja olemme kokeilleet erilaisia markkinointikanavia, mutta olemme vielä aloittelijoita markkinoinnissa.

Mitä vien käytäntöön?

Aion jatkossakin olla rohkea kokeilemaan ja oppimaan uutta. Haluan parantaa ammatillista itsetuntoani.
Haluan hyvän ja neuvovan kirjanpitäjän.





Omat taitoni ja osaamiseni ovat kehittyneet asiakastöiden ja yrittäjyyden kautta. Olen oppinut ongelmanratkaisukykyä ja tiedonhankintaa, itseni aikatauluttamista ja tavoitteiden asettamista. 
Olen myös oppinut kantapään kautta, että kaikki sopimukset kannattaa tehdä kirjallisesti asiakkaan kanssa, esimerkiksi sähköpostitse.
Asiakas ei välttämättä osaa ilmaista itseään niin, että ymmärtäisin hänen toiveensa ja tarpeensa, ja siksi minun pitää kysellä loputtomasti ja kirjoittaa muistiinpanoja itselleni työn suorittamisesta.
Olen myös ymmärtänyt, että ei ole välttämättä järkevää antaa monia eri versioita töistä valittavaksi asiakkaalle, hän ei kuitenkaan osaa päättää.

Olen saanut palautetta yrittäjänä toimimisesta. Olen innostava ja helpostilähestyttävä, ja asiakkaat ovat pääsääntöisesti olleet tyytyväisiä.
Yritysohjaajani on pitänyt liikeideaani loistavana.
Perhe ja ystävät ovat kannustaneet, mutta moni ystävä on pitänyt minua uhkarohkeana.
Eräs asiakastyö meni poskelleen, koska emme kyselleet asiakkaalta tarpeeksi tietoja, ja emme pystyneet tuottamaan häntä miellyttävää graafista materiaalia.

Yritykseni tärkein tuote tulee olemaan visuaalisesti kauniit, hienosti kuvitetut, selkeät ja oikeakieliset hakukoneoptimoidut nettisivut. 
Nettisivujen tekemisessä ei ole muuta minua kiinnostavaa kuin visuaalisen ilmeen suunnittelu, mutta olen ymmärtänyt, että nettisivujen rakentaminen on tällä hetkellä kysytyin tuote ja siksi aion panostaa siihen. Teknisen toteutuksen ohessa saan kuitenkin suunnitella myös värimaailmaa ja fontteja sekä mahdollisesti tuottaa sivuille kuvamateriaalia, tekstiä ja suunnitella logoja, joten nettisivujen tekemiseen liittyy paljon minua innostavia oheistuotteita.

Kilpailijoitamme ovat kaikki mainos- ja suunnittelutoimistot. Olemme päättäneet profiloitua helposti lähestyttäviksi yrittäjiksi, ja uskomme, että juuri meillä on hyvä mahdollisuus erottautua piinkovista koodareista keski-ikäisellä olemuksellamme.

Hinnoittelu on ollut meille vaikeaa. Omaa työtä on vaikea kehua ja siitä on vaikea pyytää hintaa. Lisäksi kohderyhmämme on toiset pienet yrittäjät, joilla ei ole varaa hankkia kalliita palveluja.
Tulevaisuudessa suurin osa asiakkaistamme on toivottavasti yrityksiä, jotka eivät ole yksinyrittäjiä, vaan pieniä tai keskisuuria yrityksiä, joilla on kuitenkin jatkuva tarve palveluillemme.

Aiomme nostaa hintoja tämänhetkisistä hinnoista suurinpiirtein samalle tasolle muiden pienten suunnittelutoimistojen kanssa. Emme ole lähelläkään taloudellista tavoitettamme.

Tarvitsemme myös lisää kanta-asiakkaita, jotka työllistävät meitä kuukausittain. Taloudellinen tavoite ei ole vielä saavutettu.

Emme ole mitanneet asiakastyytyväisyyttä. Osa asiakkaista on kuitenkin tilannut palveluitamme uudelleen, joten uskomme asiakkaiden olleen tyytyväisiä.

Hyvä asiakaspalvelu yrityksissämme on henkilökohtaista, ja se on toteutunut mainiosti.
Olemme onnistuneet herättämään yrityksistämme haluamamme mielikuvan, emmekä haluaisi muuttaa sitä. Työ on vielä kesken, mutta oikeaan suuntaan olemme menossa.

Paras kanava asiakkaiden tavoittamiseen on ehdottomasti ollut puskaradio. Olemme saaneet asiakkaiksemme tuttuja ja tuttujen tuttuja.

Myyntitapa, joka toimii meillä, on ehdottomasti asiakkaan henkilökohtainen tapaaminen.

Yhteistyötahoja emme ole ehtineet vielä paljoakaan etsiä, mutta olemme sopineet tapaamisen mainosteippausfirmaan, jonka alihankkijoiksi toivomme pääsevämme.


Tulevaisuuden visio


Tavoitteeni yrittäjänä on kasvattaa yritys sellaiseksi, että saan siitä itselleni toimeentulon. En haaveile isosta yrityksestä, enkä halua palkata työntekijöitä missään vaiheessa.
Minulla on vielä 15-20 vuotta jäljellä työikää ennenkuin olen eläkeiässä. Yrittäjänä kuitenkin voin tehdä töitä vaikka kuinka iäkkäänä, jos kuntoni sen vain sallii! Jos työ on mielekästä, teen mielelläni töitä iäkkäänäkin.
Haaveeni on pysyä terveenä ja säilyttää uteliaisuuteni ja oppimiskykyni.

Tarvitsen tukea yhteistyökumppaniltani Millalta, nykyisiltä opettajiltani ja uudelta oppilaitokseltani onnistuakseni tulevaisuudessa ja toteuttaakseni haaveeni.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti