Sivut

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Oppimissopimus itseni kanssa

Tuleva aikuisopiskelija.



MISSÄ OLEN OLLUT?

Olen lukion jälkeen opiskellut kaupallista alaa ja toiminut oikeastaan aina asiakaspalvelutehtävissä.
Olen ollut viimeksi lähes 20 vuotta epämukavuusalueellani eli korvausasiantuntijana vakuutusyhtiössä. Tein työtä, jossa en saanut olla luova. En enää pitkään aikaan ollut tyytyväinen työhöni, vaikka pidin tosi paljon työtovereistani.
Vakuutusyhtiössä olin koko ajan outolintu, välillä jopa vastarannankiiski. Olen kova kyseenalaistamaan ja haluaisin muuttaa ja uudistaa asioita.
Vuosi sitten ryhdyin opiskelemaan töiden ohessa sisustussuunnittelua, ja huomasin opiskelun sopivan minulle, ja päätin hypätä oravanpyörästä täyspäiväiseksi opiskelijaksi.


MISSÄ OLEN NYT?


Nyt olen opiskelemassa visualistiksi Salossa. Hyppäsin täysin toisenlaiseen maailmaan, opiskelemaan  eri-ikäisten ihmisten kanssa luovaa alaa.
Valmistun uuteen ammattiini 51-vuotiaana. Toivon, että vanha koira oppii uusia temppuja.
Aikuisopiskelijana on täysin erilaista oppia uutta kuin nuoruudessa. Nyt päämääränä ei ole vain kurssien ja tehtävien suorittaminen mahdollisimman äkkiä, vaan tuntuu tyydyttävältä oikeasti oppia ja oivaltaa.


MIKÄ KIINNOSTAA?


Minua kiinnostaa kaikki käsillä tekeminen. Maalaan, tapetoin, piirrän, virkkaan, neulon ja kirjon. Tykkään myös kirjoittaa.
Mimua kiinnostaa ihmisten ja eläinten käyttäytyminen sekä eri uskonnot.
Olen helposti innostuva ihminen, pidän projekteista ja uusien asioiden aloittamisesta, en ole lainkaan tylsien rutiinien suorittaja. En niinkään saa tyydytystä asioiden valmiiksi saamisesta, itse tekeminen on mukavampaa.
Nyt koulussa olen innostunut valokuvaamisesta, kuvausjärjestelystä ja kuvienkäsittelystä, vaikka olen niissä täysin vasta-alkaja. Olen yllättynyt siitä, että koulua on takana vasta vajaa kolme kuukautta, enkä ennen tätä koulua ollut koskenutkaan järjestelmäkameraan, mutta nyt osaan jo ottaa melko hyviäkin kuvia.
Uskon, että tilan stailaaminen sopii minulle, ja toivon pääseväni kokeilemaan sitä mahdollisimman nopeasti. Olen huomannut, että tykkään paljon kantamisesta ja raskaiden tavaroiden roudaamisesta.
Parasta olisi, jos asuntoja stailatessa saisin myös maalata ja tapetoida seiniä.


MIKÄ EI KIINNOSTA?

Minua ei kiinnosta myymälätyö. En pidä asiakaspalvelusta enkä myyntipöytien siivoamisesta ja järjestelemisestä. Uskon, että projektit eri kohteissa sopivat minulle paremmin kuin yhden ja saman myymälän tai myymäläketjun järkkäily päivästä toiseen.


MIHIN HALUAN PÄÄSTÄ?

Haluan yksityisyrittäjäksi. Haluan tehdä mielekkäitä projekteja ja haluan tehdä yhteistyötä hyvien tyyppien kanssa. Haluan päättää aikatauluistani ja rakentaa työpäiväni ilman kellokorttia.



MISTÄ TIEDÄN OLEVANI PERILLÄ?


Tiedän olevani perillä, kun elätän itseni työllä josta pidän. Toivon, että oppiminen ei lopu koskaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti